minyaweb.net

Kyllähän on taas tullut puuhailtua. Viikonlopun vietin Riihimäellä leiritiimin tapaamisessa. Vietettiin yhdessä aikaa, tehtiin leiriohjelma valmiiksi ja käytiin se läpi. Ihana tiimi mulla, niiden kanssa on mukava lähteä leirille. Siihenkin on niin kamalan vähän aikaa enää. Pitää kirjoittaa näyttösuunnitelma tällä viikolla. Koulutyö, arg.

Eilen olin avustajana Miehen työ-elokuvassa. Päivä oli pitkä ja odotteluineen rankka. Yllätyin iloisesti, kun elokuvan päähenkilö paljastui Studio Julmahuvi sankariksi. Harmi ettei ollut omaa digikameraa mukana, sillä olisi saanut hienot kuvat muistoksi. Nyt sitten odotellaan tuonne helmikuuhun, elokuvan ensi-iltaan.

Tänään päivä on mennyt koneella viimeisimmän paitaprojektin kimpussa. Tosin työtähän tämä on. Huh. Paidoista musta näyttää tältä.

Vielä kun saisi puettua päälle ja syötyä. Parin tunnin kuluttua Nea tulee hakemaan ja lähdetään kiipeilemään. Pitkästä aikaa, kivaa. Huomenna olen sitten totaalisen rikki koneen äärellä istumisesta ja kiipeilystä.

Tuli sitten pyörähdettyä Tukholmassa mussun kanssa. Oli kivaa, vaikka oltiinkin melko olemattomalla budjetilla. Porauslauttameininki vallitsi laivalla, mutta se ei ollut mikään yllätys. Tutustuttiin hauskoihin kenialaisiin ja minäkin innostuin tissuttelemaan punaviiniä. Tukholmassa tuuli, mutta muuten sää oli kaunis. Maanjäristykset meni ihan ohi.

Tiistai aamuna sain kuulla, että pappa oli nukkunut pois. Se oli kyllä ihan odotettavissa. Viimeiset viisi vuotta pappa on sairastanut vanhuutta, eikä ole oikein ollut läheinen. Silti mielikuva on aina hymyilevä, viime aikoina kuitenkin niin kapeaksi kutistunut vanha mies.

Tänään sitten käytiin katsomassa mammaa äidin ja broidin kanssa. Lähtö oli kuulemma ollut paras mahdollinen ja kivuton. Valtava hellyys valtasi mielen kun kuuntelin juttuja viimeisistä hetkistä, valtavasta rakkaudesta jota on ihmisten välillä, jotka ovat eläneet yhdessä koko elämänsä. Siitä, kuinka toinen jaksaa päivät ja yöt hoitaa toista hellästi, aina loppuun saakka.

Leiri menee niin monen asian päälle. Siinä menee papan hautajaiset ja serkun häät. Ei häistä niin väliä, mutta pappaa olisin halunnut olla saattamassa.

Haikeasta aiheesta takaisin elävään elämään. Tällä viikolla sähköposti on käynyt kuumana. Viestejä on vaihdeltu koulun, meidän lähtöä valmentavan naisen ja meidän Indonesiaan lähtevien kanssa. Kuva alkaa hahmottumaan pikku hiljaa, syksy ei ehkä sitten olekaan suuri musta aukko, johon pitäisi hypätä pää edellä.

Todennäköistä on, etten sieltä välttämästi pysty edes bloggaamaan. Internetti toimii siellä modeemilla ja on meille maksullista. Haaveilen läppärin mukaan ottamisesta. En vaan haluaisi kantaa sitä mukana työssäoppimisjakson jälkeen reissatessa. Liian turvatonta.

Huomenna olisi suuri kansanjuhla. Pitäisi kai mennä mukaan, kun ei ole juhlittavaa ollut sitten vuoden 1995 MM kullan.

Typerä seiska meni paljastamaan Lordin maskin alta, mutta minäpä en ole sitä nähnyt, enkä haluakaan. 7 päivää boikottiin -adressi oli tukossa aiemmin, nyt se näyttää taas toimivan.

Terveisiä metsästä. Kolme yötä tuli siellä majailtua. Sää suosi, saatanan kylmä oli, muttei vettä tullut niskaan (menomatkalla kyllä satoi lunta pariin otteeseen). Vettä alkoi sitten tiputtaa kotimatkalla perjantaina.

Puolijoukkoeteltat nousivat nätisti ennen niitä pystyttäneiden johdolla. Ensimmäisenä iltana saatiin leirikaste, meidät jaettiin kahteen heimoon ja saatiin heimonimet hiilellä piirrettyjen kasvomerkkien ja sahtiryyppyjen kera. Sain nimen Punainen päällikkö, Paimentava sauva ja heimokoruuni johtajuuden merkiksi harmaan sulan.

Yhdessä tiiviisti eläminen nostaa pintaan kaikenlaista, uusia piirteitä ihmisistä ja omia rajoja, erityisesti kun ollaan erikoisissa oloissa ja joillain vajaat varusteetkin. Ihmiset välillä kävivät marmattamassa toisista. Pystyin pitämään itseni kuitenkin aika viileänä, vaikka aiheeta stressaukseen ja purnaamiseen olisi ollut kovin helppo kehittää.

Kuitenkin, rakastan tuota metsäelämää. Ehkä silloin hieman enemmän, kun sitä saan tehdä oman pääni mukaan tai hieman selvemmillä sävelillä. Viimeisenä päivänä kolme meistä lähti patikoimaan kuudeksi tunniksi ja se rauha oli ihana. Pienemmässä porukassa yhteisen hyvän eteen toimiminenkin on helpompaa. Ainakin selvempää.

Patikkareissulta palatessa leiripaikalla oli käynnissä telttasaunan rakennus. Pääsin heti mukaan sahailemaan ja rakentamaan kehikkoa pressuille. Illalla maittoivat elämykselliset löylyt, Lammin sahti sekä kovaa ja korkealta suoritettu laulanta kera jamituksen leirinuotion äärellä.

Syksyllä toivottavasti on ohjelmassa melonta-vaellusleiri, ainakin ollaan menossa tänään koulussa melomaan. Kivaa ja hubaa. Ja mussukin on mennyt lupaamaan itsensä metsäretkelle tulevana kesänä..

Viikonloppu meni mukavasti ja aika tiiviisti sängynpohjalla. Euroviisut tietysti katsottiin oikein kisakatsomon kera ja hihkuttiin Lordin kahmiessa täysiä pisteitä useammiltakin mailta. Hard rock hallelujah oli muihin viisukipaleisiin verrattuna helvetin hyvä, vaikken Lordi muuten kuuntelekaan. Vieläkin on epäuskoinen olo tuosta voitosta. Hyvä Suomi!

Nyt nukkumaan, muuten ei jaksa meloa.

Väsyttää. Käytiin eilen yksillä synttäreillä ja sieltä kotiuduttua juteltiin sängyllä maaten sellaiset kuusi tuntia.

Juhlat olivat taas niin kansainväliset kuin osasin odottaa. Ihmiset siellä rakastavat mussua sen kielitaidon takia ja mussukin vaikutti tyytyväiseltä päästessään puhumaan jotain muuta kuin suomea. Pyydettiin kovin tulemaan kylään milloin vain ja sillä kerralla mun pitäis jo osata sanoa jotain.. Kotiopetusta varmasti saisin jos hankkisin jotain materiaaleja.

Perjantaisen pitkän Nealla käydyn turinatuokion innoittamana jatkoin mussun kanssa aiheesta miksi/mistä tykkää toisesta. Oli hassua kuulla kiltti tyttö -termi, jota en osaa oikein liittää itseeni, vaikken kauhean pahana itseäni pidä. Tosin tiedän mihin verrataan, joten kiltteys varmasti korostuu. Lisäksi mussu myönsi pitävänsä musta, koska tiedän mitä haluan, enkä vaiheile.

Jostain kumman syystä miehet ovat todella hyviä ottamaan vastaan kohteliaisuuksia, mutta niiden antaminen on todellisen työn takana. Sehän kun on itsestäänselvyys, että toinen on ihana ja kaunis jne. Silti niitä tarvitsisi kuulla joskus. :)

Ehkä mä olen jotenkin romanttinen höpsö, koska muutamat esille nostamani asiat ovat melkein liitettävissä Kolmeen muskettisoturiin. Vaikka en ole ehkä nainen avuttomimmasta päästä ja jotain osaan antaa takaisinkin, on (kohtuullinen) suojelunhalu äärimmäisen suloinen piirre. Loojaalisuutta arvostan myös ihan mielettömästi sen lisäksi, että mussun kanssa on vain niin hyvä olla oma itsensä. Luottamusta puolin ja toisin, ei tippaakaan mustasukkaisuutta.

Tänään pitäisi pakata metsää lähtöä varten. On luvattu tosi mukavan lämpimiä ja erityisen aurinkoista säätä.. Toivottavasti poppamiehet on ennustaneet ihan väärin tuon sään. Edessä monta päivää ilman konetta, nettiä ja sähköjä. Vieroitusoireita luvassa?

Seuraavaksi äitienpäivälounaalle.

2128 euroa köyhempi. Meni säästöt ja palkkaennakot ja kaikki. Mutta lentoliput on ensiviikolla jo noudettavissa. Kaveri sitten makselee omaa osuuttaan sitä mukaa kun se saa rahaa. Koulun stipendin saa tilille varmaan vasta syksyllä.. Pyh.

Heräsin puhelimen soimiseen puoli kymmenen, enkä ole vielä pihalle ehtinyt. Puhelin on vienyt kaiken aikani. Valvoin Thaimaakuvien kanssa puoli neljään ja vielä pitää jatkaa.

Näen jatkuvasti yhdestä ja samasta ihmisestä unta. Se vaivaa.

Ihanaa. Aurinko on pannut parastaan sopivasti näin etäviikolla. On ollut aikaa herätellä Thaimaasta hankittua väriä uudelleen pintaan. Päivettynyt nahka näyttää ah, niin kivalta. Yleensä kaikki näyttää paljon ruskeammilta (Thaimaassa olin muiden rinnalla ihan valkoinen), mutta onneksi nyt on vertailukohtana mussun vaalea iho. Tai ehkä tuo aurinko on oppinut viime vuosien arskanottamisen jälkeen tarttumaan myös muhun.

Frisbeetä ei ole jostain kumman syystä tullut heiteltyä vielä tällä viikolla, mutta pääsimpä sentään katsomaan jalkapalloa, kun sopivaan saumaan soittelin Jabballe. Ei mua mitkään liigat tai muut pelit kiinnosta, mutta kun on tuttuja kentällä katseleminen on nastaa. Vielä kun katsomona toiminut kallio paistatteli auringossa. Kauden avauspeli hävittiin, mutta ei se häirinnyt, vanhojen tuttujen naamojen näkeminen oli kiva juttu.

Poimin kirjastosta uusimman Rei Shimuran (saatoin sen päätökseen alta aikayksikön) ja tuoreimman mahdollisen Indonesian oppaan, vaihtoehdot olivat Bali, Java & Lombok vuodelta 2000 ja vuoden 1988 joku epämääräinen Indonesian matkaopas. Kirja on hieman sekava, taidan joutua ostamaan Lonely Planetin vielä ennen lähtöä. Indonesia tuntuu suurelta ja salaperäiseltä, tosin kuvat saavat haukkomaan henkeä. Ehkä se on Jakartan suuruus ja ihmismäärä sekä tietysti se, ettei Indonesiasta ole ihan yhtäpaljon ihmisillä kokemusta kuin Thaimaasta.

Kolmas kerta toden sanoo. Intiakeskus kun ei halunnut myydä lippuja meille, vaikka kahdesti jo lennot varasin, niin piti jälleen kerran etsiä mahdollisimman huokeaa vaihtoehtoa. Nipin napin tuolla päästäisiin alle tonnin. Nettivaraus ei toiminut, huomenna saisi kuulua tuolta jotain, etten ihan vaipuisi epätoivoon.

79 päivää plus matkustamiset molempiin suuntiin. Melkein kolme kuukautta. Se on pitkä aika olla poissa. Mietin jo valmiiksi kuinka ikävä mulle tulee, hyvä alku :)..

Käytiin eilen fillaroimassa mussun kanssa ja katsastettiin paikat, joissa voi leikitellä pyöränsä kanssa (jos siis haluaa ja uskaltaa moista harrastaa). Mun pyörällä ajetaan nätisti, ehkä lujaakin, mutta alamäkiä tai hyppyjä en harrasta, alamäkiäkin vain jos kyseessä on oikea tie.. Samalla haettiin mulle Monksulta lainaan makuupussukka ja itsestään ilmalla täyttyvä luxus makuualusta. Antaa omien hankintojen odottaa yllättävää rikastumista tai järkyttävän hyviä alennuksia.

Ensi viikko menee siis metsässä. Maanantaina kouluun, pakkaillaan autot valmiiksi, illalla vietetään luokan kesken kivaa (lue: saunailta) ja sitten tiistaina mennään metsään. Kiva kiva kiva. Odotan jo innoissani, että pääsen syömään trangiapuuroa ja muita herkkuja. Pitäisi miettiä vaatteet, illat ei varmaan vielä kuumia ole ja entäs jos pukkaa sadetta?

Tuntuu siltä etten ole saanut tänään mitään aikaan. Söin aamupalaksi mussun tekemiä järkyttävän hyviä eilisiltaisia lettuja ja otin aurinkoa. Korjasin Monksun makuupussukasta yhden revenneen saumanpätkän. Söin, pariinkin otteeseen, hyvää soijarouhemakaronilaatikkoa jota vielä riitti eilisen jäljiltä. Ripustin riippumaton ja köllin siinä. Sitten olinkin niin väsynyt, että piti nukkua seitsemästä yhdeksään päiväunia ja nyt on ihan pirteä.

Pyörähdettiin Marian kanssa Naantalin kylpylässä nauttimassa aikoja sitten "halvalla" ostetusta lahjakortista. Säät suosi meitä, vaikka autossa tulikin menomatkalla aika tuskainen kuumuus. Turuntiellä mittarit täyttivät ilman lämpötilaksi +24 ja tien lämpötilaksi +44.

Käsitykseni Naantalista muuttui välittömästi, kun kuulin Marialta, että Muumimaa on maailman neljänneksi suosituin huvipuisto. Ja aika lailla sinne vanhaan kaupunkiin mahtuikin turisteja ja ulkomailta töihintulleita.

Halvemman ruuan perässä päädyttiin eilen illalla vanhan kaupungin rantaan, jossa terasseja oli peräkkäin. Ihan kuin olisi Kroatian rantaravintolassa syöminen ja ruotsinlaivan trubaduurin kuuntelu pakattu yhteen pakettiin. Oli kiva olla meren äärellä. Tuntui ihan kesältä.

Kylpylässä oli vain vanhuksia ja aika kuollut meno. Kun ei jaksettu lähteä enää toistamiseen pitemmälle, juotiin mansikkamargaritat ja mentiin ajoissa petiin. Aamulla syötiin niin että napa paukkui, käytiin venyttelemässä ohjatusti, tsekkaamassa kuntosali (elämäni lyhyin kuntosalilla käynti) ja lillumassa ulkoaltaassa auringonpaisteen helliessa, jonka jälkeen olikin jo aika luopua luksusluukusta ja suunnata kotia kohti.

Eilen jäi mussun kanssa puhelusta huono maku suuhun. Inhottaa kun kaikki pienetkin asiat tulee heti uniin ja tekee niistä ahdistavia. Koko yön heräilin siihen, että peitto karkaili jalkaterien päältä ja paleli. Tulin kotimatkalla siihen tulokseen, että taisin juosta aika pirusti yöllä.

Väriä on tarttunut pintaan. Kiva kiva.

1,2 kiloa jauhelihaa painaa kuivattuna 393 grammaa, et sillai.

Sieltä se sitten tuli, tekstiviesti Köpiksestä. Opettajilla ei ole jatkolentoa ja koulu on peruttu tältä päivältä. Pääsen siis rauhassa nyt käyttämään aamun jauhelihan kuivaamiseen ja jospa sitä sitten pyöräyttäisi jonkinlaisen leipomuksen..

Se tekstiviesti tuli tasan 7.30 ja puhelimen piti herättää 6.45, eikä mitään mielikuvaa sen sammuttamisesta.

Nyt siis aikaa isolle teemukille, puuron keittämiselle ja hesarin lukemiselle. Jee jee.

Tässä päivässä on jotain vikaa. Perusvire on negatiivinen ja huomaan olevani kärttyisä, kiukkuinen ja reagoivani ihmisten ehdottomuuteen ehdottomuudella. On ollut mukavia päiviä tällä viikolla, avattu ystävien kanssa grillikausi ja pelattu aliasta niin että sain mussunkin houkuteltua mukaan (voitettiin vielä tiukka skaba mun pelargoniatietämyksellä). Kävin Monksun kanssa korkeasaaressa vappupäivänä. Olen ollut ulkona pyöräilemässä ja heittelemässä frisbeetä. Koulussa valmistelemassa itseohjautuvasti äkkiä lähestyvää telttaleiriä.

Opettajat tosiaan jättivät meidät hoitamaan leirivalmistelut omin nokkinemme. Kaksi päivää koulussa ovat olleet poikkeuksellisen rankkoja. Opettajien kanssa päästään aina lähtemään ennen lukujärjestyksen mukaista aikaa. Nyt näinä kahtena päivänä aikataulu on ollut erittäin tiukka, toiminta tiivistä ja kotiin lähdetty vasta kellon lyödessä kolme. Ruokataukoakin lyhennettiin vartilla, eikä mitään muita taukoja pidetty. Opettajat ovat siunaus.

Hienosti ovat valmistelut menneet, paitsi tänään tullut tieto, että meidän ryhmän tehtävänä on valmistaa viimeiselle illalle näytelmä. Vain puolet ryhmän ihmisistä olivat paikalla, eikä meillä ole enää yhtään yhteistä aikaa näytelmän tekemiseen.. Millä ihmeen ajalla meidän pitäisi tuo näytelmä valmistaa, ilman, että siitä tulee huolimattomasti suunniteltu viiden minuutin sketsi kuinka luonto hyökkää viattomien opiskelijoiden kimppuun. Erityisesti ketutti ryhmässä esiin tullut ehdottomuus ensi viikon etäpäiviä koskien. Koska joku on jo sopinut töitä ja muita menoja tuolle koulutehtäville varatulle ajalle, meidän piti höökiä tänään tuon näytelmän parissa ja katsella samalla kuinka kaikki muut lähtivät kotiin.

Olen niin katkea ja mieleni tekisi kiukutella. Onneksi sentään tehtiin käsikirjoitusta pihalla ja sain paistatella auringossa kiukuttelemassa.

Huomisessa on juhlistettavaa. Pitäisi siis olla suunnitelmia sen varalle. Katsotaan mitä jaksan tehdä huomenna ja mennään sen mukaan. Saattaa jäädä leipomatta jos olo on tälläinen.

Ehkä tähän fiilikseen on syynä väsymys. Elämää voisi helpottaa nukkuminen. Yksin tuo nukkumaan pääseminenkin voi olla helpompaa.

Nyt vielä pitäisi olla paistamassa jauhelihaa, että sen saisi yöksi kuivumaan uuniin. Retkimuonaa erpele.