minyaweb.net

Tänään iski mökkihöperyys. Ahdisti. Oli ihan pakko päästä ulos tuulettumaan, nähdä että ulkona on elämää ja ihmisiä.

Alun suurien suunnitelmien jälkeen näin vain mussua. Olin vetäytyvä ja vaisu, jopa pääni sisällä hieman kärttyisäkin. Corpse briden jälkeen alkoi jo helpottaa ja hymyilyttää ja se paikkakin löytyi mussun kainalosta.

Teki mieli ostaa jotain hyvää teetä kaappiin, vaihteluksi aamupala earl greylle. Mukaan lähti aivan mielettömän hyvää (ja kallista) onnenhuuma nimistä teetä. Nimikin sattui aivan kohdilleen. Ja on muuten hehkutuksen arvoinen tee.

Huomenna näen sitten muitakin ihmisiä ja toivottavasti saan yhteisprojekteilla kouluhommia eteenpäin. Matkakuumetta ei varmasti yhtään vähennä lounas Susannan kanssa, joka on juuri ollut Intiassa. Arg.

Vielä aivojumppaa. Kiinaa ei tarvi osata, tässä ohjeet: Ympyrästä eteenpäin. Kaikkien pitää päästä joen toiselle puolelle. Äiti ei saa jäädä poikien, eikä isä tyttöjen kanssa. Rosvo ei saa jäädä muiden seuraan ilman poliisia. Ja lauttaa voi ohjata vain aikuinen.

Kiva tikkakisa. 25 kaupunkia, kaupunkien nimet saksaksi. Mun tuloksena hutia yhteensä 5041 km.

Kärsin pahimman laatuisesta matkakuumeesta. Olen koko päivän surffaillut reissujuttuja lueskellen, foorumeilla surffaten ja huokeita majoituksia etsien. Miettinyt mitä teen toisin kuin viimeksi, kuinka selviäisin pienemmällä budjetilla ja omia voimia säästellen. Ainakin hankin thaikku prepaidin kun perille pääsen, voipi sitten koodailla Suomeen ihan eri hintaan. En myöskään jaksaisi etsiä samalla tavalla majoituksia, väsyneenä ja reppu selässä. Varsinkaan ensimmäisenä päivänä pitkän matkan jälkeen. Ainakin viimeksi noihin aikoihin oli kovasti täyttä.

Nyt todella pitäisi saada irtauduttua koneelta. Selkä ja pää hajoaa, eikä etusormen päässä ole enää tuntoa.

Huomenna pitää päästä liikenteeseen. Tää etäily ei sovi ollenkaan mulle.

Olen jumissa. Lihaksissa todella tuntuu, että on tullut tehtyä aikidoa oikein olan takaa. Oikea nilkka on vähän turhan rasittunut, onneksi nilkkatuki jeesaili vähän niin että treeneistä selvisi. Myös huovutusneulan ahkera käyttö ja yhden käden miekkatekniikka on saanut ranteen kipeäksi. Tänään on sitten lepopäivä.

Leiriltä irtosi kyllä hyviä eväitä. Intensiivistä opetusta, monessa tekniikassa löytyi uutta. Franckin tyylissä on jännää se, kuinka lähelle kasvoja mennään. On hyvin luonnottoman tuntuista lätkäistä kämmen toisen kasvoihin. Lyöminen on melkein yhtä vaikeaa, mutta siihen on jo oppinut.

On jotenkin hurjaa että on vyöarvon päässä hakamasta. Ja hakama tarkoittaa, että selviät hengissä tekniikasta ja että osaat liikkua ollessasi ukena. Vielä on kovasti hakusessa se, ettei vain mene sinne suuntaan mihin ensimmäiseksi horjutetaan. Pitäisi osata liikkua matalallakin, pitää tasapainoa mahdollisimman pitkään ja reagoida paremmin, pitää kontaktia ettei saa iskua.

Mussu tuli lauantai-iltana, sen jälkeen kun olin käynyt saunomassa ja syömässä luksusmätöt oman seuran aikidokien ja opettaja gurun kanssa. Käski mun mennä sunnuntai aamulla treenaamaan ja jäi nukkumaan mun sänkyyn siksi aikaa. Ja tänään piti päästää se lähtemään. Ehkä parempi niin, voisi yksinään olla hieman tehokkaampi.

Neljä tuntia aikidotreeniä. Yksi sattumalta tavattu lapsuuden tuttu.

Illanviettoa sensein ja aikidotoverien kanssa. Nyt olen syönyt itseni tyhmäksi.

Jos 7. danin opettajaguru vaatii sinua tulemaan treenaamaan huomenna, voitko kieltäytyä?

Nyt väsyttää, mutta olen silti vielä aivan tohkeissani. Eiliset treenit olivat ihanat. 3. kyun tekniikoita ja paljon ukemeita. Naama oli leveässä virneessä kun lopetettiin, mikä on merkki siitä, ettei treenit ole olleet tarpeeksi kovat (tämä määritelmä tulee muutamilta ylemmiltä vöiltä ja erityisesti Herra E:ltä). Oma määritelmäni on, että treeni on ollut sopivan raskas, mutta ei uuvuttava.

Tänään jatkui samanmoisella. Viikonlopun kestävän aikidoleirin ensimmäinen treeni. Aloitettiin tekniikoiden teko pala palalta ja hyvin oli tunne, että pysyi perässä mitä tehdään, vaikkei oikein kuullut tatamin laidalta kaikkea englanniksi annettua ohjeistusta. Tapitti siinä esimerkkiä vaan silmä kovana.

Nyt kun on perusjutut jo aika hyvin hanskassa, voi keskittyä opettelemaan uusia asioita, uudenlaista liikkumista ja painon laskemista alas. Koin myös mielettömiä oivalluksia oppiessani eri seurojen treenaajilta ihan uusia asioita.

Hymyilyttää. Kohta voi käydä nukkumaan, että on aamulla kovassa vedossa.

Muuten viikko on mennyt leppoisissa merkeissä, muka niin kiireisenä, ettei ole ehtinyt kirjoittamaan tänne mitään, vaikka monesti on ajatellut. Olen nähnyt mussua, ostanut lisää askartelutarvikkeita ja askarrellut joululahjoja. Nukkunut aamuisin luvattoman pitkään, koska on ollut niin harmaata, ettei ole tunnistanut koko aamua.

Pitäisi vielä paketoita broidille lahja ja kaivaa Lontoosta sille ostettu kortti esiin. Siitä tulee huomenna teini-ikäinen. Seitsemän vuoden sairaus.

Tulipa käytyä pitkästä aikaa kokeilemassa seinällä kiipimistä. Ehtikin tuossa jo kovat himot syntyä, kun katselin ihania kiipeilykuvia Thaimaasta. Oli kiva nähdä Kirsiä kiipeilyn ohessa. Se on vain niin ihana ihminen.

On jännää miten tauon jälkeen tulee tippumisen pelko ja luottamuksen puute. Oli taas työn takana parit reitit, onneksi Kirsi huusi kannustuksen sanoja alhaalta ja käski jatkaa. Kiipesin myös korkeimman sisäreitin tähän mennessä. Ei liian tempomista, vaan hyvää hakua luottamuksen saavuttamiseksi, että ensikerralla ottaa vielä vähän enemmän riskiä päästäkseen tiukoista paikoista. Ja jos sitä tippuu, niin köydessähän sitä ollaan kuitenkin.

Matkustaminen, vaeltaminen, aurinko ja lämpö ovat tässä pyörineet mielessä. Katselin ja näyttelin Repovedeltä kuvia ja haikailin. Onneksi pääsen auringon syleilyyn reilun kahden kuukauden kuluttua. Ehdotin matkaseuralleni kiipeilyä Krabilla ja lupasin kiipeilyttää häntä jo ennen sitä seinällä täällä Suomessa.

Aika luksusta. Jos sitä menisi kiipeilemään toviksi Krabille, sitten snorklailemaan ja ottamaan vähän arskaa Phi phille ja sitten vaeltaisi jossain Pohjois-Thaimaassa. Siinä tulisi aika tiukka setti 26 päivälle, mutta eihän se pelkkä makoilu maistu miltään.

Kello on taas liian paljon. Kasettisoittimessa on tosi jännä dekkari äänikirjana. Kädessä on hassu jälki kiipeilystä, nahkaa on lähtenyt kolmion muotoiselta alueelta, jonka keskellä on syvä kuoppa. Ei pitäisi teloa itseään.

Vielä puoli kuppia teetä jäljellä. Sitten nukkumaan, että pääsee aamulla ylös.

En oikein tiedä miten päin pitäisi olla. On niin kiva olo, vaikken olisikaan halunnut päästää mussua lähtemään. Mutta muuten ei saa mitään aikaiseksi, tosin en tiedä saanko silti.

Kävin eilen pelailemassa Jaanalla mukavassa seurassa. Tapasin siellä myös luokkakaverin ala-asteelta. Maltoin pelailla muutaman tunnin ennen kuin hain mussun kyytiin ja kotiin.

Kamalan ihanaa.

Tänään oli sitten pakko olla aktiivinen ja tehdä vähän jotain muutakin kuin nyhvätä sängynpohjalla. Lähdettiin koeajamaan mun uusia vaelluskenkiä ja käveltiin yllätysvisiitille Annemarian luo.

Annemarian nelivuotias tyttö otti meidät innolla vastaan leikkikavereiksi. Piirrettiin ja leikittiin pehmoleluilla, eikä pois olisi saanut lähteä. Kun nyöritin kenkiäni eteisessä tyttö kysyi mussultani, onko se mun mies.

Puhelimessani soi katuhaukan tunnari.

Meinasin nukkua pahasti pommiin ja graduoinnistahan ei myöhästytä. Eipä siinä paljon tullut lämmiteltyä saati kerrattua tekniikkaa etukäteen.

Minä, Nea ja äippä oltiin ainoat 4. kyun graduoijat. Nea ressu joutui olemaan tuplasti ukena, sillä sukulaiset eivät saa graduoida keskenään.

Meitä ennen graduoi pari junnua, joista toisen vanhempi oli seuraamassa tilaisuutta. Voisin kuvitella, että jos ei ole koskaan ollut Herra E:n treenejä katsomassa tai tunne ihmistä, niin kommentit saattoivat kuulostaa aika pahoiltakin. Meinaa graduoinnin vastaanottaja saa heittää kuittia, mutta tatamilla pitää olla hiljaa. Ja se vasta on vaikeaa.

Tyylikkäästi, muttei aivan täysin tyylipuhtaasti läpi menneen graduoinnin jälkeen jäätiin vielä treenaamaan. Aseita ja kikkailua, kun tehtiin ihan alkeiskurssin tekniikoita yhden ihan uuden tyypin takia.

Treenien jälkeen Herra E antoi palautetta. Samalla treenasin erilaista, kikkailu ukemia, minkä näin toissa iltana teatterireissulla Tampereella Marilyn-musikaalissa. Kaadutaan taaksepäin (niinkuin takaperin ukemiin), selän toista reunaa pitkin (lihaksien päältä, ei selkärangan) ja tullaan olkapäälle (jalat on tässä vaiheessa kohti kattoa), josta laskeudutaan rinnan ja mahan kautta vatsalleen lattialle. Vaikea selittää ja selityksestä ymmärtää. Mutta oli niin nastaa kun sen oppi. Seuraavaksi opettelen tulemaan takaperin ukemista suoraan jaloilleni seisomaan.

Illan ohjelma on vielä vähän auki. Jaana on kutsunut iltaa istumaan ja saan kuulemma ottaa avecinkin mukaan. Ehkä olisi kuitenkin parempi mennä yksin, en osaa kuitenkaan käyttäytyä ihmisiksi jos mussu on parin päivän tauon jälkeen mukana.

Via Medisiinari

Miten tehdään etätehtävät? kysyi joku googleen turvautunut ja sillä tänne eksynyt ihminen. Jaa-a, täältä ei löydy siihen vinkkejä tai ehkä ideoita voisikin, muttei kyllä toteutettavaksi asti, jollei itsekuria ole riittävästi. Nimim. jo kolmas päivä menossa, eikä yhtään aloitettua tehtävää.

Tämäkin päivä meni kaupungilla. Lentoliput on ostettu. Fiilisteltiin uusimman matkaseuran kanssa tulevaa reissua. Thaimaa kun on jo ennalta ja osin tuttu, uusi matkaseurani sanoi olevansa avoin ehdotuksille. Suunnitelmiahan ei tarvitse orjallisesti noudattaa, mutta suunnitteleminen on vain niin kivaa.

Serkkutytön kanssa käytiin mielenkiintoisia keskusteluja ruokapöydässä. Eläinlääkis opinnoista, työharjoittelu ja kesätyöpaikoista jutellessa ajauduttiin keskustelemaan ensin pieneläinten ja ssitten teuraseläinten lopettamisesta. Todella hyvä aihe pihvinsyönnin oheen.

Nyt treenien ja saunomisen jälkeen on aika kiva olo. Vielä kun venyttelisi oikein huolella ja käpertyisi sitten mussun kainaloon katsomaan eilisen Mullan alla -jakson. Se on taas muuten viimenen jakso vähään aikaan. Nyyh.

Opiskelu ja tälläinen ei vaan sovi yhteen. Kun on pää pyörällä ja tekee mieli kiehnätä vieressä. Ei meinaa päästä irti.

Olin joskus ihan varma, ettei tälläistä oloa enää tule. Ihan kun olisi saanut parhaat ihastumisen fiilikset teinivuosilta ja siihen olisi lisätty roppakaupalla itsevarmuutta. Ja vielä se, että tämän ihmisen kanssa voin olla todella rennosti oma itseni, kätkemättä, salaamatta tai tukahduttamatta asioita itsessäni.

Graduointitekniikat alkavat sujua niin, että voi jo kuvitella graduoivansa lauantaina. Pitää kyllä tankata huolella ennen sitä, sillä se on fyysisesti sellainen setti, graduoida ja olla toiselle ukena.

Tämän päivän aikidotreenit menivät hienosti. Pursusin energiaa. Olin hyvin säästellyt voimia puolentoista tunnin treeniin ja väsymys yllätti, kun pikkutatamilla treenien jälkeen käytiin läpi kaikki ne graduointitekniikat, joita ei oltu tehty treenien aikana.

Huomenna riittää touhuamista. Pitää käydä maksamassa lentoliput, nähdä uusin netistä löydetty matkaseura sekä serkkutyttö pitkästä aikaa.

Huomisen iltaan pitää jaksaa odottaa. Onneksi ei pidempään.

Elämä on. Vauhdikasta.

Vietin sunnuntaita töissä ja illalla näin Heidin, joka lähti tänään matkaamaan rautateitse kohti Kaakkois-Aasiaa. Ja joka reissussa ensi kesään asti. Istuttiin ja juteltiin, eikä olisi tarvinnut kuin vähän vaihtaa vaatetta kevempään ja ympäristöä tunnelmallisempaan, niin oltaisiin oltu ihan niin kuin Thaimaassa viime keväänä.

Mistä puheenollen. Varasin lennot. Tammikuun lopussa taas kiidetään, tällä kertaa kulkematta Lontoon tai minkään muun ruudun kautta, ihan finskin suorilla lennoilla. Ja kuukausi lämpimässä. Aika luksusta.

Tänään tein loput työt, kävin optikolla toteamassa että näkö on hieman heikentynyt ja moikkaamassa Jabbaa. Loput päivästä on mennytkin sitten ihan liian kivasti. IhQdaa.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli kiva treenata. 45 minuuttia kunnon aseita, kilikali-tekniikkaa mun toiveestani. Kunnon paukutus jäi kyllä vähiin, kun teki ihmisten kanssa, jotka eivät ole tehneet aseita paljoa tai eivät vaan saa kunnon paukutuksesta kiksejä.

Treenien jälkeen olikin vain tovi, ennen kuin lähdettiin nuta-tiimin kanssa vetämään ohjelmaa yökahvilaan. Ilta oli oikein onnistunut kaikin puolin, vaikkei nuoria ollutkaan kamalasti. Porukka innostui painamaan isänpäivälahjoiksi t-paitoja ja juuri ennen nuorisotalon sulkemista saatiin vielä koko joukko osallistumaan lauluvisailuun.

Olen aivan järkyttävän väsynyt. Jos laittaisi itsensä petiin, nukkuisi huomenna pitkään, katsoisi MacGyverin, tekisi työt ja näkisi Heidin. Ja ehkä mussuakin.

Jeps jeps.

Viikko menty vähillä unilla. Tähän asti olen jotenkin selvinnyt, mutta tämänpäiväinen erityispeda meni kyllä ohi täysin. Muutenkin vähiin jäänyt jengi oli levotonta ja väsynyttä (kaksi viikkoa koulussa on aika rankka setti). Viimeisen tunnin jouduin todella pinnistelemään etten nukahtanut.

Edessä on taas pitkä jakso etäopiskelua eli kotona makoilua ja huonoa omaatuntoa siitä, että tehtävät on tekemättä. Tämä lohdutuksena Monksulle, jolle mainostin, ettei ole enää kuin kuusi päivää koulua ennen joulua. Etätehtäviä on sitten enemmän, eivätkä ne valmistu noin vain. Pitää vain ottaa neuvosta vaari ja tehdä kaikki pois ensimmäisen viikon aikana. Reippaasti.

Olo on kuin pienellä lapsella, joka ei saa ruinaamaansa tikkaria. Tietyillä eroavaisuuksilla. Mulla on aika hyvä itsehillintä. En halua tikkaria, vaan yhden tietyn ihmisen viereeni nukkumaan. En ole kysynyt saati ruinannut, sillä ei ole reilua herättää ihmistä, kun itsellä on menoa heti aamusta.

Siihen kun lisää ajatuksen, että viikonloppu on niin kiireinen, ettei edes ehdin nähdä, ketuttaa.

Jotain positiivista. Nyt vapaaharjoitusten jälkeen graduointitekniikat alkavat pikkuhiljaa hahmottua päähän. Ehkä sitä voisi viikon päästä jo ollakin 4. kyu.

Olen oikeasti aivan liian väsynyt bloggaamaan, mutta nyt on pakko. Blogini täyttää tänään kolme vuotta.

Saa nähdä kuinka vaikeaa on aamulla nousta. Nukkuminen on ainakin huomattavasti kivempaa kaksistaan.

Varoituksen sana. Postauksen sisältö saattaa sisältää ihkuilua.

Jälleen kerran liian lyhyiden yöunien jälkeen joutui aamulla heräilemään. Onneksi en ollut ajovuorossa, sillä tunsin olevani kävelevä turvallisuusriski niin järkyttävän väsyneenä.

Päästiin kuitenkin kokoontumispaikalle. Erityisnuorten ohjaaminen ei aiheuttanutkaan mitään kovin erityisiä tilanteita, vaikka niitä jotenkin odotti vastaan tulevan. Keilaaminen oli mukavaa (kolmas kerta ikinä) ja nuorillakin oli hauskaa.

Kotiin päästiin ihanan aikaisin. Vähän messengeriä ja sitten pitemmän kaavan päikkärit. Ruokaa. Ja koko ilta aika ihanan ihmisen seurassa.

Pää on ollut pyörällä. Niin täynnä yhtä ihmistä, että kaikki muu unohtuu. Käveleminen käsi kädessä jutellen voisi jatkua loputtomiin. Fiilis henkisestä yhteydestä on kamalan voimakas. Kamalasti söpöilyä. Kamalasti halua vain keskittyä siihen ihmiseen ja jättää kaikki muu väliin. Ajatus, että huomenna pitäisi tehdä töitä ja treenata tuntuu ristiriitaiselta. Niska tulee kipeäksi kun kaulailee korkealle.

Silti, on tämä fiilis ihan mieletön. En vaihtaisi mihinkään.

Ps. Wallace ja Gromit oli vielä parempi kuin uskalsin kuvitella. Aivan hillitön.

En tiennyt, että Urho Kekkosen muistomerkkiallas on niin suosittu kylpypaikka. Viime yönä seurasin salaseurariitiltä näyttävää kylpemissessiota hieman kauempaa, kun ohitse viipotti 15 ihmistä muna- ja munasarjasilleen. Hassua on myös se, että altaaseen on laitettu portaat kylpijöitä varten, ettei ne vain sinne hukkuisi.

Kaikki meidän näkemät kyllä ylittivät kylvyn jälkeen vielä Mannerheikintien elävinä.

Nukuin levottomasti, enkä pystynyt jatkamaan sitä kieriskelyä viittä tuntia pidempään. Hetken hereillä oltuani oven taakse ilmestyi Nooran sisko, joka oli käymässä Helsingissä. Paljon oli turistavaa ja suuren suuri näkemisen ilo.

Oletteko koskaan yrittäneet väsyneenä selittää ajo-ohjeita ihmiselle, joka ei tunne Helsingin pääteitä edes suurinpiirtein. Ja joka ei oikein edes osaa selittää, missä juuri nyt sattuu ajelemaan. Anna sitten siinä ajo-ohjeita. No taisivat nyt viimein päästä perille, jonkun puolentoista tunnin suhailun jälkeen.

Huomenna keilailua ja erityispedaa. Työntekoa, mikä houkuttaisi ihan viimeiseksi. Ja jos sitten vaikka näkisi sitä yhtä ja jättäisi kiipeilyt väliin. Tästä se alkaa.. meinaan se hyvästi oma elämä. Tai jos haluaa säilyttää elämän niin sitten menettää yöunet.

Tuntuu, ettei voi mennä nukkumaan tai muuten yön taika raukeaa ja herään vain uuteen aika tavalliseen päivään.

Aivan tosi hassua ja aivan jotain todella erilaista ja hyvin eri maailmoista. Pari tuntia yritti tehdä lähtöä, ei vaan onnistunut.

Tällä menolla kuolen nälkään huomaamattani ja unohdan että mulla on elämä ja harrastukset. Ja aamulla samasta sängystä löytyvä mies on hyvä syy unohtaa kouluun meno.

Uih.

Kävin kahdelta nukkumaan ja olin aamulla ihan kamalassa tokkurassa, mutta silti oikein ajoissa hakemassa poikia kyytiin. Koululla sitten kuultiin, ettei meillä ole opettajaa, ei omaa eikä sijaista. Katseltiin siinä sitten yksi psykan video ja jutskattiin ensi viikon projektien kuvioista. Käytiin ostamassa askartelutarvikkeita ja syötiin koululla (täysi hyöty pitää ottaa kun kerran sinne asti ajoi)..

En ole ehtinyt päiväunille saati oikein muistanut syödä (sen lounaan jälkeen). Pää on mukavasti pyörällä ja pilvissä. Ajan- ja paikantaju katoavat. En valita.

Joskus elämässä on vain otettava riskejä.

Valvon, koska..

..psykan esseen on pakko olla tänään opettajalla. Oma henkilökohtainen aikaraja umpeutuu. Aika valmista alkaa olla jo. Jes jes jes.

 

..olen löytänyt potentiaalisen, mutta nuoren matkaseuraehdokkaan. Nopeana ja malttamattomana ihmisenä tietenkin juttelen asioista jo messengerin välityksellä. Sähköposti on hidas.

 

..elättelen toivoa, että eräs erilaisessa elämänrytmissä elävä kirjautusi messengeriin, jotta voisin vaikka vain toivottaa hyvää yötä.

Ruotsinkurssi on takana ja enää yhtä kirjoitustehtävää vajaa. Olisin mielelläni opiskellut ruotsia enemmänkin tuon opettajan johdolla. Jo toisen kerran tänä syksynä tanssittiin keskellä päivää. Välillä meinattiin väsähtää, mutta tunnit loppuivat kuitenkin riemunkiljahdusten ja naurun säestämänä.

Pienissä ryhmissä pelattiin joulupeliä ja suoritettiin tehtäviä pelilaudan ruutujen mukaan. Jollekin toiselle ryhmäläiselle piti sanoa "Jag tycker om dej". Useampi kuin yksi ihminen käveli ovelle, avasi sen ja huusi "Kom in, var så god!" Ja jokseenkaan ei yllätä, että kaikilla oli taas hillittömän hauskaa.

Jos selviän koulupäivästä lyhyiden yöunien jälkeen, palkitsen itseni pitkillä päiväunilla. Viikonloppu pitää jaksaa.

Ruotsin opiskelu on hauskaa. (Olisinko voinut kuvitella sitä hauskaksi ennen tätä? En!) Kaksi päivä takana sellaisen opettajan kanssa, joka käyttää erilaisia opetuskeinoja hyväkseen. Huolehtii kovasti, ettei ketään ahdistaisi tunnilla ja on tehnyt ihmeitä silmieni edessä muiden ruotsikammoisten kanssa.

Muutenkin koulu tuntuu olevan hyvin edistyksellinen (tai sitten vain kuvittelen, että muualla vielä opiskellaan vanhan kaavan mukaan). Luentoja ei olla kuunneltu eikä kopioitu vihkoon kalvolta rystyset valkoisena kynää heiluttaen. Tunnit ovat hauskoja ja tehtävät toiminnallisia. Keskustelua ja ryhmätyöskentelyä. Ja paljon jauhamista omista vahvuuksista, heikkouksista, uhista ja vaaroista.

Kirjoitan esseetä ja pää on aivan jumiksissa. Tänään on pakko tehdä. Muutenkin on pakko lopettaa tämä äärimmäinen vetelyys ja elämästä nautiskelu, vaikka se onkin niin mukavaa. Paperit järjestykseen tai eteenpäin. Sekasotku kuriin. Roinamäärän pelkistys -> myy kirpparilla 2/3 omaisuudesta (ei ehkä ihan kirjaimellisesti kuitenkaan). Tee koulutehtävät ennen kuin tulee uusia. Kevyemmällä rästilistalla olisi mukavampi ihquilla, treenailla ja juhlia.

Käsityöt on terapiaa. Voisin vain askarrella ja kuunnella äänikirjoja. Huovuttaa ja kutoa. Painaa kankaalle kuvia ja tehdä kipsiveistoksia. Onneksi villamytty ja neula kulkee tunnille mukaan. Vasen peukalo ja etusormi ovat pieniä reikiä täynnä.