minyaweb.net

Joulu meni, pukki kävi ja toi paljon paketteja, lapsille ainakin. Kaksosten jouluiloa oli ihana seurata, oikea lasten juhlahan se onkin tuo joulu. Mökillä oli paljon lunta ja helppoa nukkua myöhään aamuisin. Lumikolaa ja pulkkaa tuli käytettyä, sekä käytyä Kvl-cityssä tanssimassa villasukat jalassa.

Eilen melkein heti kotiuduttuani lähdinkin eteenpäin. Kävin moikkaamassa adoptiomummoani, joka asuu ihan mussun vieressä. Istuin melkein kaksi tuntia juttelemassa sukulaisista, käsitöistä ja elämästä. Mummo sanoi, että oli saanut parhaan joululahjan multa ja että arvostaa niin kovin itsetehtyä. Ja siellähän se keittiön naulassa roikkui, huovutettu pannulappusydän.

Vuosi vaihtuu. Pitäisi kerrata mennyttä vuotta ja yritin osallistua yhteen meemiinkin. Päättyvä vuosi on ollut hyvä monella lailla, enkä paljoa muuttaisi sitä. Tulevana vuotena voisi keskittyä vähemmän luovaan laiskotteluun ja saada enemmän itsestään irti asioissa, jotka eivät ole niitä suosikkeja.

Chillailua ja myöhemmin raketteja. Rauhallisesti mussun kainalossa.

Oikein hyvää uutta vuotta!

Nyt on edessä pakkaaminen ja muutaman paketin jakaminen ympäri Helsinkiä. Sitten paluu mökille ja aatonaaton joulusauna, sillä huomenna ei siihen jouda.

Aattoa vietetään suvun kanssa, pienellä porukalla, tosin eihän meitä paljon olekaan. On ihanaa nähdä kaksosten ilo joulusta, kun ne on niin mainioita ja ihanan touhukkaita.

Palailen kuvioihin viimeistään vielä tämän vuoden viimeisinä päivinä, mutta kuka tietää, josko Kouvolasta tulisi löydettyä yhteys internettin.

Siispä oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua itse kullekin!

Seuran kekkereillä tuli lauantaina nähtyä pääasiallisesti vain aikidokuja, nautittua hyvästä seurasta ja runsaasta tarjoilusta. Piti pyörähtää sisäpiirinkin kekkereissä, mutta Bottan jono ei houkuttanut jonottamaan, vaan painelin kotiin. Onneksi kuulin oleellisimmat jutut Turistilta sunnuntaikävelyllä.

Kirjoitan tätä postausta jo, vaikken olekaan saanut vielä asennettua Dreamweaveria uudelleen. Koneeni, tämä melkein uusi läppäri, levähti tuossa viikko sitten ja poisti kaikki ohjelmat ja tuhosi sähköpostit tyysti. Onneksi tärkeät tiedostot selvisivät ihmeen kaupalla ja ihana Monksu laittoi koneeni kuntoon ja vielä vähän enemmänkin.

Kaikki känkkäilynhalu on tiessään tälläisen laatuajan jälkeen. Olen saanut nautiskella mussuni seurasta kolme päivää ja yötä. Hiljaisuus, tumma taivas ja lumikinokset olivat ihana ympäristö viettää yhdessä aikaa. Musiikkifriikki löysi vintiltä läjän vanhempieni vinyylejä, joita sitten kuunneltiin ahkerasti. Telkkaria ei avattu kuin sen verran, että mussu uskoi sen vanhan laatikon toimivan. Kyllä takassa palavia puita katselee paljon mielummin.

Tietenkin kaiken ihanuuden keskelle piti tulla jotain tunnelmaa pilaavaa ja kävinkin sitten eilen illalla pyörähtämässä päivystävän lääkärin pakeilla. Onneksi ei sen isompaa hätää, huomasin oireet heti ja lääkkeet paransivat olon nopeasti normaaliksi.

Kun pääsin takaisin mökille ja taistelin ison auton pressun kanssa pakkasessa sormet jäässä ketuttii. Mökin oven avatessa huomasin takassa rätisevän tulen, katetun pöydän ja ruuan odottavan mun saapumistani. Vitutus katosi sen sileän tien.

Tänään paluumatkalla piti käydä tädiltä noutamassa muutamia joulupaketteja kuljetettaviksi tänne pääkaupunkiseudulle. Mussu hieman empi sukulaisille esittäytymistä, kun aiemmin varoittelin moisesta. Hyvin kuitenkin näytti viihtyvän, meni melkein kaksi tuntia ennen kuin päästiin lähtemään.

Nyt on etsitty ja asenneltu ohjelmia tämän postauksen ohella ja alkaa pikkuhiljaa väsyttää. Tosin onhan unirytmi mennytkin hieman vinksalleen, kun yömyöhään ollaan katseltu sängyssä elokuvia. Seitsemän miekkaa kestää toisenkin katselukerran, vaikka inhoan katsella viattomien teurastusta. Komeasti hyvikset antaa turpiin pahiksille.

Tiukka päivä edessä töineen ja tonttuiluineen.

Uh. On vähän surkea olo. Kolme tuntia aikidoa, retuutusta ja niskojen rusautus, joka tuntuu saaneen niskat ihan jumiin. Pienet aikidokat ei saa itkeä. Meneillään on vähän koettelua, takana ajatus, että olen pian hakaman kanssa vetämässä treenejä alkeille.

Treenaamisen päätteeksi glögiä ja piparia, koska kunnon aikidokien pikkujouluja ei ehditty järkätä (juhlitaan sitten uuden vuoden puolella). Illalla on kuitenkin koko seuran pikkujoulut, eli hyvät budokatunnelmat kehissä. Nea kuitenkin skippaa illan heikon kunnon takia, joten tulen mitä todennäköisimmin pyörähtämään siellä Manalassa, bloggaajien pikkujouluissa.

Sauna on lämpiämässä. Sitä ennen ihanaa teetä ja pari joululahjaa pakettiin, koska kohta on joulu, eikä kukaan halua kiirettä ja stressiä.

*Ja selitykseksi uteliaille. Pikku possu -merkin saa kun tekee sata ukemia yhteen syssyyn. Iso possu tulee sitten, kun murtaa luun. Siis jonkun toisen, ei oman.

Kaikin puolin ihana päivä, vaikka töissä ketuttikin. Koulupäivä oli pelkkää leikkimistä (ohjausharjoituksia englanniksi) ja laulamista. Joululounasta jouduttiin odottamaan, kun ruokala poikkeuksellisesti avasi ovensa vartin myöhemmin. Jonossa oli muitakin kuin meidän luokkalaisia, joista kaikki ei ymmärtänyt meidän luokan kuorolaulantaa. Joulufiilis tuli laulamisen mukana. Yksi tyttö hirtti itsensä kaulaliinallaan (esitti, ei siis oikeasti hirttäytynyt). Ehkä sillä oli huono päivä.

Halailtiin luokkakavereiden kanssa ja toivoteltiin hyvää joulua. Jäi kamalan haikea olo. Mikä on olo sitten kun koulu päättyy kokonaan, eikä vain joululoman ajaksi..

Muita päivän kohokohtia oli Sunnyn kanssa jutteleminen kuukauden tauon jälkeen, pitkä kitaransoitto tuokio, jolloin kahlasin läpi lauluvihkoa ja tuttuja lauluja (kärjessä Mandoliinimies ja Rintintin), mussun lupautuminen mökkeilyseurakseni sekä vihdoin oikea tapaaminen siskopuolen kanssa.

Siskopuoli on vain muutaman vuoden broidia nuorempi ja paljon söpömpi kuin mikä oli ennakkokäsitykseni. Oli oikeastaan hyvä, että ensiksi oltiin ihan kahdestaan ja koiran läsnäolo teki juttelusta helppoa. Jotenkin tuntui, että se oli siskopuolellekin tärkeää. Taidan lisätä joululahjaan kortin, jolla pääsee siskon kanssa leffaan ja jädelle.

Joulu ja ressi ei sovi yhteen. Aika ei tunnu riittävän kaikkeen. Elämä, jos vielä pitäisi hankkia joululahjoja kaupasta kaiken muun lisäksi. Jokaiselle päivälle on sovittu jotain tosi pakollista ja sitten kun jotain sovittua ruvetaan muuttelemaan. Siihen päälle pieni juttu niin vähemmästäkin saa pahoitettua mielen.

Se pieni juttu oli sellainen pieni persoonallisuusero itsensä ilmaisussa. Mun tartvitsisi kuulla toiselta asioita, en vain pysty uskomaan, että toiselle ne on itsestäänselvyyksiä. Sitten ku oli pienessä mielessään tarpeeksi kieriskellyt, käynyt töissä keräämässä lisää positiivista fiilistä niin huh. Tietysti seurauksena oli se, että teki mieli kiukutella toiselle, kun se ei tajunnut telepaattisesti toimia niin kuin toivoin. Onneksi sain sanottua mistä kenkä puristi ja kuulla sen mikä toiselle on itsestäänselvyys. Olo keveni ainakin kymmenellä kilolla.

Kävin tänään koulun jälkeen tutustumassa tulevan kevään työssäoppimispaikkaani. Vietin siellä puolitoista tuntia ja vaikuttaa kyllä tosi hyvälle. Olen varmaan aika erilaisella alueella kun luokkakaverini, sillä ohjattavani ovat sosiaalihuollon asiakkaita, iältään 40+ ja ulkonäöltään useimmiten sellaisia, että heidät toisessa tilanteessa kiertäisi kauempaa. Yksi motiivini onkin päästä tietyistä ennakkoluuloistani eroon. Ohjaustaitojen harjoittaminen erittäin laaja-alaisesti ja yksilön huomioiminen onnistuu tuolla erinomaisesti.

Vielä parit huovutetut puput pakettiin niin saan muistettua muutamaa luokkakaveria, etenkin tätä meidän kimppakyytiporukkaa. Sitten kiireesti nukkumaan, että jaksaa leikkiä koko tulevan, vuoden viimeisen koulupäivän.

Kylläpä teki hyvää nousta vapaapäivänä puoli yhdeksältä. Keitin pitkästä aikaa puuroa, painoin kankaalle kuvia ja tekstiä ja nautiskelin isosta kupista teetä. Akuutin laiskotuksen takia treenit jäi välistä ja vietin aikaa virkkuukoukun ja MacGyverin kanssa.

Tänään myös kehitin isä-tytär suhdetta kitaran välityksellä, lopputuloksena viritetty väline ja toteutuva "ensitapaaminen" isän uuden perheen kanssa.

Kävin myös moikkaamassa flunssaista mussua, jonka näkemisestä olikin ehtinyt vierähtää ihan turhan pitkä tovi. Nälkä kasvaa syödessä. Nyt elättelen toiveita, että saan mussun mukaan mökkiä lämmittämään. Onko mikään romanttisempaa, kuin kaksi vuorokautta kahden takkatulen loimussa. Eikä ketään muuta lähistöllä, ei naapurimökissä eikä vastarannallakaan.

Käsityöt on niin addiktoivia, että unohtaa tyystin, mitä kaikkea pitäisi oikeasti tehdä. Args.

Toivottavasti en ole tulossa kipeäksi. Korvia särkee ja on vähän nihkeä olo. Siispä nenäkannu, korvasipulit ja kaulaliina käyttöön. Haluaisin huomenna treenaamaan.

Pitäisi askarrella joulukortit, kun vihdoin sain idean. Näin hyvin simppelin tontun kun kiertelin tänään kauppoja. Hieman muutellen ideaa korttien pitäisi olla aika nopsasti tehtäviä.

Joululahjojen pitäisi pikkuhiljaa alkaa selkiytymään. Tuntui kauhean vaikealta miettiä lahjaa mussulle, onneksi sekin homma on jo hanskassa. Eniten mietityttää lapsoset, jotka ovat ehkä tärkeimpiä muistettavia. Broidille on t-paita tuloillaan, heti kun saan levitettyä askarteluni. Suurin hidaste on muutamat tyynyliinat, joita en ole vielä saanut pestyä, enkä viitsi aloittaa kankaanpainanta urakkaa ennen kuin kaikki matsku on valmiina.

Toivottavasti ei tarvitse turvautua valmiisiin lahjoihin, se ainakin olisi pyrkimys. Äipän kohdalla taidan tehdä poikkeuksen ja ostaa pellavaisen laudeliinan.

Olisi varmasti pitänyt kirjoittaa joulupukille lahjatoiveista. Ensi vuoden Viivi ja Wagner -kalenteri olisi kiva, leffaliput samoin ja haluaisin laajentaa retkeilyvarustevarastoani kunnon makuupussilla sekä teltalla. Löysin myös monta kiinnostavaa kirjaa aiheinaan aikido, astangajooga ja historia.

Nyt niiden joulukorttien kimppuun.

Elämä. Tuo koulu on kyllä ihan laittoman kivaa. Aamu aloitettiin valamalla kynttilöitä, ei siis mitään sydänlangan dippausta kattilaan, jota tarhassa tehtiin pieninä. Monen värisiä ja tulipa aika nättejäkin noista. Tehtiin vielä sinisiä, liloja, punaisia ja vihreitä kelluvia kynttilöitä.

Duunailtiin edellisellä kädentaitojen tunnilla ekovillamassasta kehyksiä yms. seinälle ripustettavia juttuja. Tänään sitten maalailtiin niitä kynttilöiden jähmettymistä odotellessa. Samalla haaveiltiin omista askarteluhuoneesta. Kaikista hirveintä askartelussa on, että välineet pitää korjata, eikä missään ole tilaa levittäytyä pitemmän prokkiksen ollessa työn alla. Vai onko se kiva syödä sanomalehdillä vuoratun pöydän ääressä?

Ruokailun jälkeen en olisi malttanut siirtyä musiikkiin, olisin halunnut jatkaa maalailua ja askartelua. Kuitenkin hyvin äkkiä heräsi innostus persoonallisen opettajamme pitäessä avauspuhettaan.

Kovasti on toivottu, että nuorisotyöntekijöille opetettaisiin kitaralla säestäminen. Erityisesti tätä ovat toivoneet nuorisotyöntekijät, joilla kyseistä osaamista ole. Tottahan se on, että ainakin leireillä kitaran soitto on must.

Koska aikaa oli vähän, ei käyty ihmeemmin teorioita. Taululla oli otteet ja tavoitteet. Käytiin harjoituksia läpi ja saatiin sointutaulukot. C:stä on näppärä vaihtaa Am:n, joka oli muuten kaunein sointu, joka kitarasta lähti. Sormenpäät on hellinä, mutta osaampahan jo ainakin viisi sointua. Mulla on tahtotila ja väline. Ehkä vielä joku kaunis päivä vielä säestän kokonaisen biisin, mutta se ei ole ihan pian.

Tänäänkin sorrun väsyneenä vaakatasoon ja nukuin aikidosta pommiin. Pitäisi varmaan pitkästä aikaa tahkoa kuntopyörällä, kun sellanen täällä seisoo.

Kyllä väsytti aamulla. Viiden tunnin unien jälkeen olikin tosi mieluista herätä. Kuitenkin kadun varteen kävely oli kivaa, nähdä autossa taas tutut pojat, meidän luokan kivoimmat. Luokkaan astuessa oli kuin viimeksi eilen oltaisiin oltu ryhmän kanssa yhdessä.

Huomenna on kiva päivä tuloillaan. Musiikkia ja käsitöitä. Kitaransoittoa, kynttilöiden tekemistä ja maalaamista. Sitä on menossa nukkumaan ihan innoissaan. Vain viisi päivää koulua, sitten neljä viikkoa etäopiskelua ja lomaa.

Olen valonarkki ja unitautinen. Katsottiin kolmeen otteeseen videota luokassa ja joka kerta kaikki valot piti sammuttaa, sillä seurauksella, että meinasin aina nukahtaa. Ronjalle juuri selitin, kuinka jatkuva harmaus ei houkuttele yhtään heräämään. Tarvitsen valoa. Ronja taas kertoi menettävänsä yöunensa kesäisin valoisien öiden takia. Ei ole helppoa.

Lunta. Kynttilöitä. Takkatuli. Lämmin syli. Ja kohta se Thaimaakin.

Takana on kivoja päiviä. Marian näkemistä, broidin synttäreiden juhlimista Kouvolassa ja Ronjan kanssa shoppailua.

Maanantai-illaksi olin kutsunut väkeä pelaamaan pikkujoulun merkeissä. Muutamien ohareiden jälkeen perille löysi kuitenkin viisi innokasta pelaajaa. Ronja, joka tuli mukanani Kouvolasta, Nea miehensä kera sekä Jaana ja Monksu. Melkein viisi tuntia tuli tahkottua uutta Aliasta (molemmilta puolilta) ja Trivial pursuitia.

Oli taas todella kivaa, kiitos teille kaikille. Otetaan pian uusiksi. Ensi kerralla lupaan olla viisaampi ja ystävällisempi emäntä ja vaihdan ne 66 joulutorttua johonkin, joka kerää vatsaan hieman vähemmän ilmaa.

Nyt on vietetty sellaista laatuaikaa mussun kanssa, että Muodon vuoksikin unohtui katsoa. Julmaa. Elämä on.

Aamulla kouluun.

Jossain vaiheessa eilen ymmärsin, että ärtymykseni johtui väsymyksestä ja akuutista halipulasta. Ja seurauksena olotilasta tekii mieli vain känkätä, murjaista ihmisille ikäviä kommentteja, leikkiä marttyyriä ja vetäytyä mököttämään sängynnurkkaan. Ihan kuin moisella toiminnalla saisi mitään hyvää tai omaa oloa kohentavaa aikaiseksi. Sain kuitenkin toimittua joten kuten ihmismäisesti ja vihjattua olostani mussulle, joka ei ainakaan vielä ole osoittanut kykyä lukea ajatuksiani. Ja taas elämä voitti.

Viimeiset pari tuntia on väsyttänyt hillittömästi. Pitäisi kai kömpiä sänkyyn. Maria on tulossa huomenna saunomaan tänne puolen päivän aikoihin, eli lupauduin mennä aikaisempiin treeneihin ehtiäkseni ajoissa kotiin. Illaksikin on ihmisiä ja menoa. Melkein tekisi mieli lähteä tanssimaan.

Olen tehnyt viimeiset kuusi ja puoli tuntia koulujuttuja ja ehkä hieman jotain muutakin. Juonut teetä ja kävellyt paikasta a paikkaan b ja sieltä siirtynyt paikkaan c, joka on ihana pieni kahvila nimeltään Soihtu.

Olen vihdoin saanut jotain aikaiseksi. Luokkakaveri ja entinen asuntolakämppikseni on ollut ihan yhtä saamaton (onneksi en vain minä), niimpä päätettiin lyödä "viisaat" päämme yhteen. Jotain hyötyä siitä oli, että yhdessä käytiin niin julmetun typeriltä tuntuvia tehtäviä.

Nyt on kaksi tehtävää valmiina, noin puolitoista niistä tehty tänään. Ilmeisesti olen viimetipan ihminen ja tehokkaimmillani silloin. Tosin edessä on vielä kaksi tehtävää joihin en saa Laurasta kaveria, hävytön kun meni ne hyväksilukemaan edellisillä opinnoillaan. Viisi päivää kouluun paluuseen.

Huh. Alan olla todella ärtynyt. Liikunta olisi tehnyt hyvää. Läppäri ja kamat reppuun ja sitten tyhjentämään Monksun liian suuria tee-varastoja.