minyaweb.net

Arse menee ihan helläksi kun talven jälkeen ryhtyy fillaroimaan. Eilen käytiin polkemassa mussun kanssa 17 kilometriä. Tänään aamulla menin dojolle fillarilla. Kymmenen kilsaa sisältäen mukavia pieniä sykettä todella nostavia mäkiä vastatuuleen treenien lisäksi, jossa toimin kestoukena. Tämä yhdistelmä todella herättää ruokahalun, ehkä vähän liiaksikin. Ja nyt kun on loppu päivän ollut kotosalla ja pipareita tuossa hollilla niin ihan mahdottomaksihan tämä on mennyt. Pitäsi siis huominen aamu startata fillarilenkillä. Erpele kun olen hukannut sykemittarin lähettimen. Paino on silti niin alhaalla, ettei ole ollutkaan varmaan neljään vuoteen. Hui. Ei ole kauaa tätä menoa..

Taas tuli vietettyä laadukasta aikaa mussun kanssa. En olisi millään malttanut aamulla lähteä treeneihin, kun toinen näytti niin suloiselta nukkuessaan. On niin epätodellisen tuntuista, että elämä voi olla näin ihanaa. Puoli vuotta tulee täyteen ensi viikolla. Puoli vuotta, joiden aikana olen uskaltanut olla toiselle täysin oma itseni. Se tuntuu hyvälle.

Eilen tuli varattua lentoliput syksyksi, tosin vahvistus varauksesta vielä uupuu. Kuitenkin tuo lippujen soittelu toi sellaista lähdön kutinaa. Se on melkein kolme kuukautta poissa kotoa ensi syksynä, kolme kuukautta, joiden aikana tulee todella ikävä mussua ja muita ihmisiä, maitojuomaa, salmiakkia ja ruisleipää. Kolme kuukautta, joiden aikana on varmasti luvassa henkistä kasvua, jonkinnäköistä vatsavaivaa ja työnteon lisäksi rantaelämää.

Kuinkahan ihmisillä riittää kunto vapun juhlintaan, kun on jo kaksi iltaa ollut aikaa treenata juomista. Keskustaan ei mitään hinkua, eikä onneksi asiaakaan. Huomenna kyläilyä pääkaupunkiseudun ulkopuolella, vanhaksi tullutta pappaa pitää käydä katsomassa ja samaan syssyyn sitä morjestaa kummipoikaa vähän pitemmällä. Ylihuomenna sitten juhlitaan vappua ja avataa grillailukausi ystävien kanssa. Voisulalla valeltuja maissintähkiä, täytettyjä herkkusieniä kasvisyöjämussulle sekä muille sieni-ihmisille ja lihaa mulle.

Maha on pysynyt toistaiseksi vielä mukana, kipu poissa, mutta ihmeelliset inhottavat tuntemukset ovat olleet jatkuvasti läsnä. Oma lääkäri pelotteli umpisuolentulehduksella. En uskalla soittaa sairaalaan, ettei mua oteta sinne sisään, koska ei ole aikaa moiseen. Toisaalta tässä olossa sitä miettii jatkuvasti puhkeaako umpisuoli ja jos niin kävisi, mitä siitä seuraisi.

Uskalsin kuin uskalsinkin poistua kotoa ja viettää viikonlopun uuden tiimini kanssa. Tutustuttiin ja höpöteltiin leiriin liittyen ja käytiin koko porukan voimin tiimikoulutuksessa. Tehokkaana lisänä ryhmäytymisessä oli purnauksen kohteeksi joutuneet kokit, jotka valmistivat vain vegaaniruokaa, tässä tapauksessa lähinnä pierettäviä palkokasveja. Sunnuntaina oli pakko astella kauppaan ja ostaa kunnon pihvi lihatiskiltä, sadattelu laantui vasta kun mutustelin sitä onnellisena.

Eilen palattiin kouluun toviksi. Paljon tulee asiaa niskaan aina kun lähiopetusta on. Nyt ei kuitenkaan onneksi uusia tehtäviä. Sain eilen kaksi asiaa hoidettua ja tänään tuli tieto 800 euron stipendistä kansainvälistä vaihtoa varten. Saa nähdä kattaako se matkustuskulut. Ehkä hyvällä tuurilla.

Arkailen liikkumisen suhteen. Pitäisi ehkä kokeilla jotain ei hyppimistä tai juoksemista vaativaa. Esimerkiksi kuntopyörää, jolla ainakin saisi selville sen, mitä kroppa tykkää rasituksesta.

Paperihommia on vaikka kuinka. Onneksi päivän pidentyminen auttaa jaksamaan ja tuo lisää energiaa istua tässä koneen äärellä. Tehtävää riittää näytön ja näyttöleirin suunnittelemisessa, kolmen viikon päästä alkavan telttaleirin organisoimisessa, oman ruokaryhmän ruokalistan miettimisessä ja uudessa paitaprojektissa.

Viime yönä näin ahdistavaa unta, jossa taisin olla Harry Potter ja jossa Voldemort ahdisteli mua. En meinannut muistaa mitään loitsuja. Mut olihan ihan jännää taikoa, kun näin jälkeenpäin ajattelee. Kuusi kirjaa piti lukea ennen kun tällästä näki.

Kyllä mua nyt rankastaan ankarasti. Viime yö meni mariassa ja meilahdessa. Kotiuduin vasta pari tuntia sitten. Vatsa vaan on kipeä, vaikka miten tutkittiin, ei selvyyttä tullut. Suljettu on pois ainakin haimatulehdus, jota aluksi epäiltiin kohonneiden tulehdus- ja haima-arvojen takia.

En ole ollut sairaalassa varmaan kasvettuani yli metrin mittaan. Enkä kyllä halaja sinne ollenkaan uudelleen. Yöllä hoitajana oli Schizo-Jannen vaalea kopio. Aina kun torkahdin tuli joku herättämään verikokeeseen, ultraääneen tai muuten vain kyselemään vointia tai kertomaan jotain viimeisistä verikokeista..

Onneksi sain mussulta Simpsoneita yhden kauden, on jotain katseltavaa. Ennen kuin jatkan niitä, voisin katsella unia. Viime yö kun meni vähän vähillä unilla.

Pärskimistä, niistämistä ja järkyttävä paine poskiontelossa. Se on leppä joka kukkii nyt, kohtalaisesti. Entäs, kun lepän kukinnasta tulee ennusteiden mukaan runsasta tänä vuonna? Arg.

Töissä asiakkaista kukaan ei ollut viettänyt raitista pääsiäistä. Mieltäylentävää.

Hömppä romsku komedia pyörimään ja ottamaan lepoa, ei sitten haittaa, vaikka nukahtaisi kesken. Mussu tulee illalla ja saa toimia kotihoitajana..

Tähän pääsiäiseen ei oikeasti ole kuulunut mitään pääsiäisperinteitä. Ei pääsiäipöytää tai suurempia munasaaliita. Pari virpojaa kävi ovella viikko sitten ja laivan buffetissa tarjoiltiin lammasta ja pashaa. Muuten aivan tavallisia päiviä. Käytiin kääntymässä Tallinnassa vielä kerran juhlimassa äidin 50-vuotispäiviä. Mukana oli ukki ja tädin perhe, eli aika paljon lasten mukaan meni koko tuo ohjelma. Ainakin tässä on syönyt hyvin (lihaa) ja katsonut sivusta kun muut syö herkkuja. Oltiin Viru Hotellissa yötä ja käytiin syömässä hyvin Karl Friedrichissä, jossa sain elämäni parhaan laktoosittoman jälkkärivaihtoehdon.

Tuon laivalla matkustamisen huono puoli on humalahakuisesti juovien ihmisten läsnäolo. Onneksi meno- ja paluumatka sujui rattoisasti buffetissa ruokapöydän ääressä istuessa, jossa ympärillä oli normaalilta vaikuttavia ihmisiä. Tasapainoiluesityksiä ei ainakaan tullut siellä nähtyä.

Huono puoli tuossa työssäoppimisessa on se, että nyt kun olen viettänyt paljon aikaa alkoholistien kanssa ja keskustellut paljon aiheesta, humalahakuinen juominen kuvottaa vielä enemmän kuin ennen. Erityisesti vahvasti humaltuneiden ihmisten näkeminen. Miten mahdan selvitä pyörähdyksestä Ruotsin puolelle, kun asenteeni on tämä.

Perjantai aamun kiireessä allergialääkkeet jäivät kotiin. Kyllä tuli aivasteltua. Nyt pitäisi saada homma kuriin ja lääkintä päälle, nenäkannukin tuli otettua esille ja käyttöön. Pitäisiköhän ryhtyä muihinkin poppakonsteihin, ettei kohta huomaa kärsivänsä poskiontelon tulehduksesta.

Jos sitä menisi pihalle siitepölyjen sekaan rassaamaan pyörää.

Ihmiselle tekee hyvää nukkua. Eilen työpäivän jälkeen näin todella väsyneenä tulevan leirin ohjaajaparini, jonka jälkeen menin kotiin sen uusimman Harry Potterin kanssa. Luin ja nukuin päikkärit (klo 19-21), söin vähän puuroa, luin ja menin ajoissa nukkumaan. Koko päivän on ollut hyvä fiilis sen takia.

Kävin pitkästä aikaa aikidotreeneissä. Viikonloppuna kädet toimivat oikein mukavasti, ilmeisesti hartianseudulla oli ollut tarpeeksi liikettä, sillä eilen ja tänään ne taas hermosärkyilivät. Aikido on mun fysioterapiaani niille ja tämä rauhallinen treeni varmasti avasi lapaluun alle jumittunutta kohtaa. Liian pitkät tauot eivät ole terveellisiä.

Sauna on lämpiämässä. Muodon vuoksi pitäisi ajastaa edellisen perään, kun en ole sitä joutanut vielä katsoa. Pitäisi laittaa paussi pistaasipähkinöiden syömiselle ja syödä jotain fiksumpaa. Venytellä huolella. Oikeasti tekisi mieli vain lukea Potteria.

Kolmen päivän juhlimiset takana. Paljon paljon tekemistä, tarjoilua ja korjailua sekä ihmisten kanssa seurustelemista. Pientä stressiä ajanpuutteen tai itseaiheutetun kiireen takia. Ja kaikessa tuossa oli mukana ihana poikaystäväni, koko ajan rauhallisena.

Perjantain kahdeksan ja puolen tunnin juhlat oli ehkä rankin osuus. Ihmiset olivat aika vieraita, äipän duunikavereita lähinnä, ihmisiä oli miljoona yhtä aikaa ja otin siitä hieman turhaa ressiä. Lauantai meni todella mukavasti naapureiden kestittämiseen ja jatkui aina yömyöhään viinilasien ja olusien ääressä. Minäkin olin pienessä sievässä ihan hauskasti ja positiivisesti kahden ja puolen herkullisen punaviinilasin jälkeen. Aamulla oli hieman hassu olo, mutta ihan elävien kirjoissa oli heti kun sai syötyä.. Ja katsottua pari jaksoa Samurai Champloota, tämän hetken ehdotonta lempparisarjaa.

Huomenna työssäoppimaan rääppiäiskakun kanssa. Mulla on enää kahdeksan päivää jäljellä ja se tuntuu liian vähältä. Sen jälkeen takaisin kouluun ja toden teolla höökimään eteenpäin projektien kanssa. Sain tietää protutiimini ja leirin, jossa teen ensimmäisen näyttöni. Tapaan huomenna ohjaajaparini ja pääsen taas vähän enemmän leireilyfiiliksiin. Pian pitäisi saada stipendirahahakemus vetämään koululle ja saada leiri- ja retkityön kurssiin liittyvän metsäleirin suunnitelmat käyntiin. Tekemistä riittää. Olokin on sellainen, että uskaltaa taas treenailemaan.. nyt vaan ei fiksuna tyttönä aloita niistä raskaimmista harjoituksista ensimmäiseksi.

Sänky on ihan liian iso seuraavat pari yötä, eikä tuo tyyny toimi yhtään niin hyvin kuin kainalo. Silti hymyilyttää ihan kestona. Elämä, miten ihminen voikaan olla onnellinen.

Väsyttää jo, vaikka juhlavalmistelut ovat vielä aluillaan. Ei ehkä olisi pitänyt valvoa lihapullien kanssa puoleen yöhön. Kuuden tunnin unilla olinkin tosi pirteänä työssäoppimassa, josta suoraan viiletin katsastamaan juhlapaikkaa perjantain kemuja varten. Vielä olen lupautunut soijapullien ja muiden pikkusuolaisten valmistajaksi. Eilen meni vain melkein kaksi tuntia tukussa.. Perjantai vähän pelottaa, sillä tuntuu että otsassa on henkilökuntaa-lappu.

Ei ole koskaan ennen tullut ajateltua kuinka paljon tulee syötyä ihan tyhjiä kaloreita. Paino tippuu itsestään. Makeanhimokin on väistynyt taas, kun sokeri ja vehnäjauho on poissa. Mikäs siinä, voihan noita liha- tai soijapullia ihan hyvin napostella ja limpparia sekä hyvää mehua löytyy sokerittomana. Saan itsellenikin mieleistä "kakkua" juhliin. Koska sokeriton, vehnäjauhoton (eli gluteeniton muutamaa muuta ajatellen) ja laktoositon on vaikea yhdistelmä, niin sain idean kinkamontortusta, jonka voisi tehdä ilman keksimurupohjaa. Kinkamontorttu on kevytversio juustokakusta, joka ei ole juustoa nähnytkään ja aika herkkua. Onhan noita juustokakkujakin ilman erillistä pohjaa tehtynä..

Jotain pitäisi tehdä. Arg. Vielä muutama tunti aikaa ennen kuin pitää lähteä kentälle noutamaan broidi, faija, uus eukko ja siskopuoli sekä viedä ne kotiin. Hyvät tuliaiset on tiedossa, ihan erityisesti tilattiin niiltä paikalliset soosit ostettavaksi.. Jos sieltä tulee vaan yksi pullo niin mussu on sen tuhonnut ennen kuin olen ehtinyt sanomaan mojo.

Pienet päikkärit, max. 15 min ja sitten ryhdyn hommiin. Eikä tässä kohdassa tarvitse yhtään hymistä, et niin varmaan..

Mitä ihmettä sitä syö, jos kiellettyjen listalla on laktoosi, vehnäjauho ja sokeri.. ja jos makeutusaineet ei vaan sovi kropalle. Ainakin kaikki hyvä kielletty. Tylsää. Haluaisin niin herkutella jollain hyvällä, ilman että tarvitsee ulostaa sisäelimet sen jälkeen. Äidin 50-vuotispäivillä en syö mitään, katselen vierestä kun muut täyttävät napaansa suklaakakuilla ja muilla herkuilla.

En tiedä itkeäkö vai nauraa. Se jumiutunut lihas tuolla lapaluun alla on tulehtunut, joten pari päivää meni tosi kipeänä. Lihas todella ärtyi hieronnasta. Nyt kun on antanut lepoa ja syönyt säännöllisesti tulehdukipulääkkeet ei enää kuin jomota vähän. Aikidoon ei kuitenkaan ole menemistä ensi viikolla.

Hakaman hankkiminen jää varmasti ensi vuodelle. Nea lohdutti mua sillä, että on hyvä oikeasti treenata kunnolla koko valkoisissa, saa olla luvalla tyhmä.. Kukaan ei vielä oleta mitään taitojen suhteen. Sitten kun on hakama, pitää osata niin paljon enemmän.

Sain mussulta muutaman kauan kaipaamani elokuvan. My Neighbor Totoro, Laputa: Castle in the Sky ja Howl's Moving Castle odottaa katselua. Liikkuvan linnan näin vuosi sitten teatterissa, mutta nuo kaksi muuta on ennen näkemättömiä. Eilen yöllä katselin vähän matkaa Laputaa, mutta kahden jälkeen ei vaan jaksanut pitää silmiä enää auki.

Työssäoppimassa on ollut oikein kivaa. Olen ollut siellä kuukauden, mikä tuntuu hassulta. Muutama varautunut tapaus on avautunut ja se tuntuu hienolta. Oma varovaisuuskin on kadonnut. Yhdessä oleminen on rentoa ja olen päässyt keskittymään tavoitteisiini erilaisessa ohjausympäristössä, erilaisten ohjattavien kanssa. Ja erityisesti pienen ryhmän etuna kohtaamaan yksilöitä, mikä nuorten kanssa leireillä ollessa on jäänyt vähemmälle. Leireillä se iso lauma on vain lauma, eikä sieltä usein nouse yksilö esiin muuten kuin jonkun "ongelman" kautta.